Naisten Kulttuuriyhdistys ry:n säännöt
1 § YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Naisten Kulttuuriyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsingin
kaupunki.
2 § TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoitus on feminististen periaatteiden mukaisesti edistää sekä uutta että perinteistä naiskulttuuria. Yhdistys pyrkii ohjaamaan maan aatteellista ilmapiiriä tasa-arvoisempaan ja suvaitsevampaan suuntaan.
3 § TOIMINTA
Yhdistys harjoittaa voittoa tavoittelematta feminististen kirjoitusten julkaisutoimintaa, jonka piiriin voi kuulua mm. säännöllisesti ilmestyvä naisasialehti sekä pamfletteja ja kirjoja. Käsityötaidon vaalimiseksi yhdistys järjestää naisten joulumessuja. Toimintansa tunnetuksi tekemiseksi yhdistys järjestää seminaareja ja asianomaisella luvalla iltamia.
4 § JÄSENET
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä nainen, joka haluaa aktiivisesti osallistua yhdistyksen toimintaan ja jonka hallitus hyväksyy varsinaiseksi jäseneksi. Yhdistyksen jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla tästä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Yhdistyksen hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusta. Kannattajajäseneksi voi liittyä nainen, joka kannattaa yhdistyksen päämääriä ja jonka hallitus jäseneksi hyväksyy.
Kannattajajäsenellä on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Kannattajajäseniltä ja varsinaisilta jäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous. Jäsen, joka on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, katsotaan hallituksen päätöksellä erotetuksi yhdistyksestä.
5 § HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallitus, jonka syyskokous valitsee toimintakaudeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu vähintään 6, enintään 10 jäsentä. Tämän lisäksi hallitukseen voi kuulua vähintään 1, korkeintaan 6 varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, rahastonhoitajan ja muut toimihenkilöt. Näiden tehtäviä voi hallitus vaihtaa keskuudessaan niin halutessaan toimikautensa aikana. Yhdistyksen nimen kirjoittaa kaksi hallituksen keskuudestaan määräämää jäsentä, kumpikin erikseen. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien. Hallitus kokoontuu, kun hallituksen puheenjohtaja, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle. Kokoukset kutsutaan koolle henkilökohtaisella kutsulla. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.
6 § TOIMINTAKAUSI
Yhdistyksen tilit päätetään toimintakausittain. Toimintakausi alkaa tammikuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy joulukuun viimeisenä päivänä. Tilinpäätös ja vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.
7 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen varsinaisia kokouksia ovat kevät- ja syyskokous, jotka hallitus kutsuu koolle. Kokouskutsu postitetaan yhdistyksen jäsenille. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä muuten määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
8 § KOKOUSTEN AJANKOHTA JA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
Kevätkokous pidetään maalis-huhtikuun aikana. Kevätkokouksessa käsitellään
seuraavat asiat:
– edellisen toimintakauden toimintakertomus
– tilit ja tilintarkastajien kertomus sekä tilien hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
– muut kokoukselle esitetyt asiat.
Syyskokous pidetään loka-marraskuun aikana. Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
– valitaan yhdistykselle hallitus seuraavaksi toimintakaudeksi
– valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varanaiset
– toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle toimintakaudelle
– muut kokoukselle esitetyt asiat.
9 § YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS
Hallitus kutsuu yhdistyksen ylimääräisen kokouksen koolle katsoessaan sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN, YHDISTYKSEN OMAISUUDEN TAI TOIMINTAKOKONAISUUDEN LUOVUTTAMIEN TAI YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta, yhdistyksen huomattavan toimintakokonaisuuden tai omaisuuden pääosan luovuttamisesta sekä yhdistyksen purkamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntömuutoksesta, yhdistyksen toiminnan kannalta huomattavan omaisuuden ja toimintakokonaisuuden luovuttamisesta sekä yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi luovutetaan sen varat viimeisen kokouksen päättämällä tavalla yhdistyksen pyrkimyksiä edistävään tarkoitukseen.